Linnunpoikanen lensi pois pesästä...

...vaikka siitä tuntuu aina välillä että sitä pesää ei ole koskaan ollutkaan.

Aikalailla uunituore muumimuki löysi myös yksiööni aamuisten shoppailujen seurauksena. Nyt seurueeseeni on eksynyt siis Tuutikki jonka kanssa jakaa aamukahvi- ja iltateehetkeni, aikaisemman nenäliinapaketin lisäksi. Molemmat ovat kyllä aika hiljaisia, mutta plussaa on etteivät ne hauku. Vaikka haukkuvaa nelijalkaista minä aina niinä kaikkein yksinäisimpinä päivinä kaipaisinkin. Onhan minulla puhelinnumeroita joihin soittaa sellaisen päivän sattuessa kohdalle, mutta täytyy kyllä myöntää että niitä on aika vaikea halata.

Olen yrittänyt rakentaa sitä kuuluisaa omaa onneani, mutta välillä hukkaan kaikki palikat joista sitä kasata. Ja silloin minusta eniten tuntuu siltä että vapaaehtoisten etsimään auttajien jono on aika lyhyt. Onnistun löytämään palikoista osan kunnes jahdatessani seuraavaa, hukkaan uudelleen löytämäni.

Elämä on.