lauantai 23. elokuuta 2014

i have to remember to drink my morning coffee

Olohuoneen puisella ikkunalaudalla on mielestäni paras paikka kuvata kahvikuppia.
Tänään olen niin tavattoman väsynyt että unohdan jopa juoda kahvini ja menen vain jatkamaan unia. Onneksi on viikonloppu. Kahvin kerkeää juomaan myöhemminkin.
Toinen kouluviikko on nyt ohi ja vielä pitäisi jaksaa kolme vuotta miinus kaksi viikkoa.
Olen väsymyksestä huolimatta ainakin suurinpiirtein onnellinen.
Halusin vain tulla kertomaan olevani väsynyt ja että juuri tuo kahvikuppi lojuu vieressäni ja alkaa olla jo kai tarpeeksi kylmää, koska se kuulemma kaunistaa. ((mutta maha ei kestä niin paljoa kuin naama vaatii))

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Jotain kuvia kesältä, helteistä ja onnellisuudesta.






Palaan kesähelteisiin muistoissa, koska syksyn ilmapiiri alkaa jo uhkaavasti lähestyä. Ne sateiset illat joina käpertyä viltin sisään kynttilän valoon syömään ehkä sukulaatia ja heräämään ennen auringonvaloa koulun piinapenkkiin ja piirtämään oppikirjoihin jotain mikä ei liity millään tavalla oppiaineeseen. Ja tietysti odottamaan lunta, ja kun se tulee, odottamaan kesähelteitä.
Ja sitten vielä pitäisi elää hetkessä.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

hurjaa kyytiä vuoristoradalla.

Kesän viimeinen huvipuistolaite on tämänpäiväinen tunteiden vuoristorata. Ylös alas ja pää alaspäin ympäri. Oksettaa itkettää jännittää naurattaa.
Edes kesän huvipuistoreissu ei pärjää tämän vuoristoradan kyydille.
Huomenna lähden opintielle etsimään reittiä tulevaisuuteen. Saa nähdä mistä sitä sitten itsensä löytänee.
Jännittää vähän että löydänkö edes oikeaa koulurakennusta.
Wish me luck.