lauantai 31. toukokuuta 2014

Fiiliksiii

Taidan olla hieman murheellinen. Ihmettelen vieläkin mikä on kesäloma, vaikka se ei minulle niinkään kuulu. Ollaan tässä kyllä selviydytty ties mistä tänä vuonna vaikka se päätös minua onkin alkanut harmittaa. Kesällä aion olla reipas and i´m going to work hard.
Haluaisin palata vuoden ajassa taaksepäin ja hoitaa kaiken ihan toisin.
 Kesällä aion myös kuvata kameran muistin täyteen kukkasia.

-Rosamunda-

lauantai 24. toukokuuta 2014

Ulkona on liian kuuma mutta värikäs kukkaloisto on ihanaa.
Tänään minua hermostuttaa ja hymyilyttää.
Hassu juttu tuo kesäloma.
Olen pikkuisen hukassa mutta onnellinen.
Minä vain odotan.
Mitä tapahtuu.


-Rosamunda-

tiistai 20. toukokuuta 2014

Tiistai on tänään

Tänään, tiistaina ajattelin ehkä vielä nauttia kupposen kuumaa kahvia ja hoitaa velvollisuuteni pois alta ja sitten vielä viettää loppuillan tallilla.
Eihän tämä ole kuin kahdeksas tallipäivä putkeen.

Sentään voi yhdistää kaksi mieliharrastusta. Kameran ja kauraturvat.

-Rosamunda-

maanantai 12. toukokuuta 2014

blogiteksti puhtaalta pöydältä.

Heitin kaikki entiset tekstini blogini roskikseen ja minulla on täysin uusi mahdollisuus tehdä tästä blogista entistäkin tylsempi. Ja ei, kyse ei ole kirjoitettavien aiheiden puutteesta, kyse on lähinnä siitä että vaadin blogitekstiltäni aivan liikaa samalla tavalla kuin itseltäni. Ja huomaattekos, kuka taas jaksaa lukea nuoren tytön tyytymättömyydestä itseensä tai suorituksiinsa. Nobody.
Olisi kivaa jos blogillani olisi jokin omaperäinen teema, josta tekstiä tulisi vaivatta. Mutta, tämä typerä tyytymättömyys sanoo minun ideoilleni ei koska kuitenkin blogini tekstit julkaistaisiin vasta vieläkin liian tarkan pohdinnan jälkeen. Valokuvausteema on ollut pitkään päällimmäisenä mielessä, vaikka en tajua valokuvauksesta hölkäsen pöläystäkään ja varmasti yhtälailla liian pitkän pohdinnan jälkeen vieläkin mietin kehtaanko julkaista "tätä hieman vinksahtanutta kuvaa" läheiseltä järveltä.
Huomaan tässä kirjoittaessani lukevani tätä tekstiä läpi monen monta kertaa ja tyytymättömyys pohtii hyvin tarkkaan onko tämä julkaisemisen arvoinen kirjoituksenraapaisu. Mietin ehkä liikaa mitä muut tästä ajattelee, enkä tiedä mistä `ehkä` tuohon tuli, asia on juurikin näin.
Joskus olisi mukava päästä eroon ajatuksesta "mitä muut ajattelee", silloin elämä olisi hitsin paljon helpompaa.
Lupaan yrittää taas kirjoittaa enemmän, ehkä.

-Rosamunda-
Bloglovin