sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Helsinkiwiikendi

 Nyt vihdoinkin on pienen huilitauon paikka. Muutama viikko ennen elokuunkymmenettä aikaa ottaa rennommin. (Ikäänkuin vatsanpohjassani lepattelevat perhoset isoine siipine sallisivat sen.) Aloitin arjen huumasta -palautumisprojektini Hesan reissulla, aina se vaan on yhtä kivaa, näin maalaisenakin.

Pakollisen Helsingin matkakohteen muistokuva. Aina yhtä hyvää.

Nautimme hyvästä ruuasta, koirakamusta ja tämän koirankarvoista ja muutamasta muustakin eläimestä. Nauroimme hassuille teeveeohjelmille, jonka tähtiä sitten tapitimme Helsingin elämässä shoppailureissuillamme. 


Söimme ja teimme hassunhyvää ruokaa. Jälkkäriksi vedimme navan täyteen herkkuja. 

BÖööÖÖÖöÖ

MuUUuuUuuuuu
 Hieman erilaisella Helsinkireisulla tutustuin todellisiin sielunkumppaneihini. Kaikkein lähemmin ymmärsimme toisiamme possujen kanssa.



Muutaman päivän mietin, mutta sitten tyhjäsin pankkitiliäni oikein urakalla. Perhoset taitavat alkaa villiintyä. 


Hassuhupsu koiruli mikä kyllä jos joku sulattaa sydämen ja vie pois viimeisenkin ressin arjesta. 

Ainiin, olihan se minun siskonikin matkassa, meinasin jo unohtaa. ;) Suurensuuri kiitoshalaus viikonlopusta täältä metsän siimeksestä. Olet aina yhtä ihana. :--) <3

-Roosa-



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti