tiistai 8. syyskuuta 2015

Aamusumua ilmassa

Syksyn saattaa jo aistia ilmassa. Aamuisin piiloudun jättimäiseen kaulahuiviini, enkä luovu siitä päivän aikana.
Yritän keksiä keinoja miten pikimustat silmänaluseni ei olisi ihan niin mustat, keinoja miten saada aikaiseksi tarttua läksykirjoihin. 
Yritin pitää kahvilakkoakin muutaman viikon ajan, mutta taisin luopua siitä ennen kuin tilanne alkaa käydä liian toivottomaksi. 


Vaikka stressikäyrä nousee välillä jatkuvasti kasvavan läksyvuoren vuoksi, havahduin eräs päivä tajuamaan, että tämä on oikeasti Uusi Yritys. 
Olen joka aamu voihkaissut herätyskellon kilkattaessa, mutta kiltisti silmät puoliksi kiinni suunnistanut sinne mistä kahvin huumaava tuoksu leijailee sieraimiini ja nieltyäni viimeisenkin pisaran isosta mukistani lähtenyt aamusumun keskelle ihmettelemään maailmaa. Eli toisin sanoen kasvattamaan läksyvuorta, jonka valloituksen voisin suosiolla jättää välistä ja mennä päiväunille. 
Mutta silti, harvoin pystyn sanomaan näin, mutta kun vertaan Siihen Edelliseen Kertaan, olen ihan hiton ylpeä itsestäni. 



<3:Roosa







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti