lauantai 20. joulukuuta 2014

joulunvaloa

Yksi sana mikä kuullostaa tällähetkellä korviini aivan mahtavalta on loma. En ole kait ainoa ketä rakastaa pitkiä aamu-unia ja kiireettömyyttä. Vaiko?
Tietysti täytyy sanoa yksi sana teille ihanaiset ketkä olette täällä blogissa viettäneet arvokasta aikaanne, anteeksi, pitkän postaustaon jälkeen. Yritän selittää tekosyitä sille, mutta yksinkertaisesti tämä kaikki väsymys, puutostila inspiraatiosta yhtään mihinkään ja muutamat hieman huonomman fiiliksen päivät eivät ole innostaneet minua kantamaan kameraani mihinkään, kirjoittamaan yhtään mistään eikä edes avaamaan blogiani.
Tietysti olen pyöritellyt mielessäni ajatusta "minun ehkä pitäisi kirjoittaa blogianikin" mutta sille tasolle se on kyllä tainnut jäädä. Päiväkirjastani olen kyllä tainnut sivuja tuhlata, mutta ehkä haluan kuitenkin pysyä täällä blogissa tämän kaamosmasiksen aikanakin positiivisena.
Yritetään kaikki luoda valoa kynttilöillä ja piparintuoksulla tähän mustaan ankeaan pimeyteen. Tontut vilahtelee ikkunoissa ja toivotaan että se pukkikin pääsee tuolla loskasäässä edes jonnekkin kulkemaan. Tänne se taisi vähän niinkuin jo nopeasti keritä piipahtamaan koska minun pimeään, märkään ja liukkaaseen säähän tuo kyllä valoa tällä hetkellä suurensuuri omppukoneen näyttö!! Lompakolle oli kyllä tehokas ja nopea dieetti mutta hymyilin/hymyilen kuulemma kuin hangon keksi. :D Ja no, täytynee kyllä myöntää että aikas kiva tällä on skriivailla tätäkin blogitekstiä.

Viettäkäähän kuulkaas oikein ihana joulu te siellä ruudun takana!! Syökää masu turvoksiin pipareita ja suklaata, hihkukaa onnesta avatessanne lahjoja ja hiippailkaahan yöllä siinä uudessa pehmeässä yöasussanne napsimaan vielä vaikka laatikonrippeitä!! *<:)

<3: Roosa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti